Suomessa on käynnissä hyvinvointipalvelun
pilottiprojekti Active for Life, jossa autetaan yrityksiä kehittämään
markkinoille palveluita, tuotteita tai ratkaisuja ikäluokalle 55+ tai
tuunaamaan olemassa olevaa tarjontaa tuolle kohderyhmälle. Active for
Life -ohjelman tavoitteena on auttaa yrityksiä rakentamaan uusia
liiketoimintapalveluja ikääntyville sekä tukea yrityksiä markkina-alueen
laajentamisessa Itämeren alueelle. Ohjelmassa on yhteistyössä mukana
myös Itämeren maiden kehitysyhtiöitä.
Lähellä eläkeikää
olevan, suuren ikäluokan kulutustottumukset eroavat selvästi vanhempien
ikäluokkien kulutustavoista. 55+ -vuotiaat haluavat investoida omaan
hyvinvointiinsa, mutta heille suunnattuja tuotteita ja palveluja ei ole
riittävästi. Kohderyhmänä 55+ -vuotiaat ovat pääsääntöisesti hyvin
toimeentulevia ja aktiivisia - myös eläkkeellä ollessaan. Näistä
elementeistä syntyy merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia
yksityisille yrityksille. Active for Life -ohjelma pyrkii synnyttämään
hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa tälle kohderyhmälle (wellbeing
business accelerator), mikä parantaa myös kohderyhmän täysipainoisen
elämän laatua.
Active for Life -ohjelmassa on
tunnistettu kohderyhmän tarpeita, joihin pohjautuen järjestetään
yrityksille avoimeen innovointiin perustuvia työpajoja. Työpajoissa
keskustellaan uusista kaupallisista hyvinvointipalveluista ja
-ratkaisuista yhdessä yritysten edustajien kanssa. Ohjelmaan mukaan
lähtevät yritykset pääsevät verkottumaan Itämeren alueen yritysten
kanssa ja tarkoituksena on luoda kumppanuuksia oman kilpailukyvyn
vahvistamiseksi. Samalla kumppanuudet sekä ohjelmaa toteuttavien
kansainvälisten kehitysyhtiöiden verkostot tukevat yritysten
kotimarkkinoiden laajentamisessa Itämeren alueelle. Yrityksille
tarjotaan tukea liiketoiminta- ja kumppanuusmallien luomisessa ja uuden
liiketoimintaidean testauttamisessa yhdessä Aasian kohdemaassa.
Active
for Life -ohjelma on yrityksille ilmainen. Ohjelmaan mukaan lähteneet
yritykset pääsevät alkuvuodesta 2013 verkottumaan muiden maiden
yritysten kanssa sekä yhdessä innovoimaan ja työstämään ideoita uusista
kaupallisista hyvinvointipalveluista kohderyhmälle. Ohjelman
tiedotustilaisuuksissa esitellään ohjelman tarkempi kulku sekä avataan
ja pohditaan kohderyhmältä saatuja signaaleja heidän tarpeistaan.
Yrityksillä on myös mahdollisuus esittää toiveita ohjelman sisällöstä.
Järjestämme
hankkeesta avoimen informaatiotyöpajan Jyväskylässä, Tampereella ja
Helsingissä (ohessa kutsu) ja ilmoittautumislinkit ohessa:
Uutta liiketoimintaa hyvinvointialalle -työpajat ja ilmoittautuminen:
· Tampere 15.11 klo 13–16 | Ravintola Teerenpeli, Hämeenkatu 25, Tampere
Ilmoittautuminen Tampereen tilaisuuteen <http://www.webropolsurveys.com/S/2C70AE0EBDAF9EA6.par>
· Helsinki 29.11 klo 13–16 | Kiasma, Mannerheiminaukio 2, Helsinki
Ilmoittautuminen Helsingin tilaisuuteen <http://www.webropolsurveys.com/S/4A75EB95348818DC.par>
Tilaisuuksiin
saapuvat kohdeyritykset voivat edustaa mahdollisimman heterogeenistä
ryhmää. Eli paikalla toivotaan, niin isoja kuin pk-yrityksiä, myös
julkisten organisaatioiden edustajat ovat tervetulleita. Vaikka kutsussa
puhutaan hyvinvointialan paleluista, niin myös erilaiset
teknologiayritykset sopivat mainiosti tuolla kohderyhmällekin, kunhan
tarkastelu näkökulma on avoin ja innovatiivinen ja sovellutus voisi olla
hyvinvointiin liittyvä:
- teknologia tuoteyritykset
- palveluyritykset
- hyvinvointi laajasti käsittäen kaikki hyvinvoinnin osa-alueet:
- sosiaalinen yhdessä olo
- matkailu
- elämykset
- oppiminen
- tarkoituksen mukainen eläminen, toisten auttaminen
- terveellinen elämäntapa
- hemmottelu
- jne…
Ystävällisin terveisin
Niko Lönn
Project Manager
FinnMedi Oy
Biokatu 14, 33520 Tampere, Finland
Mobile +358 40 515 9019
Fax +358 3 3116 4029
niko.lonn@finnmedi.com <mailto:niko.lonn@finnmedi.com>
www.finnmedi.com <http://www.finnmedi.com/>
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti