24.1.2011

Hyvinvointiverkoston toimintaa arvioidaan sekä kartoitetaan kehittämistoimenpiteitä selvityksin

Hei,
hyvinvointiverkoston toiminta on pilottina "arviointiluupissa", jota tehdään Työ- ja elinkeinoministeriön toimesta.
Arviointia gradutyönään työstää Kaisa Granqvist, hän saattaa olla yhteydessä teihin aiheen tiimoilta.

Lisäksi verkostossa on käynnistynyt hyvinvointialan toimintaympäristönkartoitus, jossa selvitetään alueilla tehtävä toimialan kehittämistyö, samassa yhteydessä työstetään myös palvelusetelijärjestelmiin liittyvää selvitystä.

Nämä selvitykset tuottavat tietoa verkostoalueiden konkreettisista kehittämistoimenpiteistä (palvelustrategiat, yrittäjyyden edistämisen toimenpiteet jne.) sekä käytössä olevista palvelusetelijärjestelmistä. Selvityksien loppuraportit ovat valmistuttuaan verkostoalueiden hyödynnettävissä.


Kevään aikana käynnistetään myös hankintaosaamisen vaikuttavuus kuntatalouden näkökulmasta, tämä antaa perspektiiviä mm hankintojen, kustannuskehityksen ja elinkeinopolitiikan näkökulmasta.
- O

Palvelusetelit käytössämme

Lisää tietoa ja taitoa tarjolla palveluseteleiden käytöstä ja mahdollisuuksista!
Tule kuulemaan, keskustelemaan, hakemaan ideoita palveluiden kehittämiseen ja asiakkaiden
valintamahdollisuuksien lisäämiseen.
  
Aika        17.2.2011, klo 12.00 - 16.00
           
Paikka        Mikkelin keskussairaalan auditorio, Porrassalmenkatu 37 - 39.

Kohderyhmä: Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Koulutus sopii yhtä lailla luottamusmiehille,  sosiaali- ja terveydenhuollon esimiehille ja hoiva- , palvelu- ja terveydenhuoltoalan yrittäjille.

Tavoite    Koulutuksen tavoitteena on tutustuttaa kuulijat sosiaali- ja terveysalalla käyttöön otettuun palvelusetelijärjestelmään.

Asiantuntijat; Varatuomari, neuvotteleva lakimies Synnöve Amberla, Suomen Kuntaliitto, sosiaali- ja terveystoimen johtaja Maria Närhinen, Mikkelin kaupunki, projektisuunnittelija Heli Peltola, Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö, yrittäjä Paavo Ruohonen, Arkivoima Oy ja palvelupäällikkö Mikko Uusikylä, Oral Hammaslääkärit OYj

Ilmoittautuminen: 7.2.2011 mennessä Mikkelin kesäyliopiston toimistoon,
Lönnrotinkatu 5, 50100 Mikkeli, puh.(015) 210 300, fax 150 822 tai www.mikkelinkesayliopisto.fi

Kurssimaksu:  60 € sisältää opetuksen, monistemateriaalin ja kahvin
Ilmoittautuminen voidaan perua veloituksetta 10 päivää ennen koulutuspäivää. Mikäli ilmoittautuminen perutaan myöhemmin kuin 10 päivää ennen kurssin alkamista, perimme 50 % maksusta. Mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan, perimme koko kurssimaksun.

Ohjelma 17.2.

11.30 – 12.00        Ilmoittautuminen

12.00 – 13.30        Mikä on palveluseteli?
            * kunnan kannalta
            * kuntalaisen kannalta
            * palveluntuottajan kannalta
            Synnöve Amberla

13.30 – 14.00        Kahvitauko

14.00 – 14.30        Palveluseteli – molempien sektoreiden etu
            Mikko Uusikylä

14.30 – 15.00        Palvelusetelin kehittäminen Mikkelin seudulla
            Heli Peltola

15.00 – 15.30        Palvelusetelit yrittäjän arjessa
            Paavo Ruohonen

15.30 – 16.00    Mikkelin kaupungin kokemuksia palveluseteleistä
            Maria Närhinen
  
          
16.00            Tilaisuuden päätös