Kuntavaalien alla ehkä eniten keskustelua herättävä aihe
on ollut sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Vastakkain asetetaan
yksityiset ja julkiset palvelut. Monelta näyttää unohtuvan, että tulevaisuudessa
yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö palvelujen tuottajina nousee arvoon
arvaamattomaan, jotta kuntalaisille yleensä pystytään turvaamaan tarvittavat
palvelut.
Samaan aikaan yhteisenä huolenaiheena tuntuu olevan yritysmyönteiseen
ilmapiirin luominen. Kunnat kilpailevat vetovoimaisuudesta yritysten
houkuttelemiseksi alueelleen. Ihmetellään, kun uusia yrityksiä ei synny tai
kasvuvaiheessa olevista yrityksistä luovutaan. Onko tämä ihme, jos yleensä
yksityiset palveluntuottajat mainitaan vain siinä mielessä, että yksityisiä
palveluja pitää karsia ja yrityksiä on hyödynnettävä palvelutuotannossa vain
ruuhkahuippujen tasaajina. Mutta ei siis tasavertaisina, laadukkaina ja
luotettavina kumppaneina. Tällainen yksityistä sektoria vähättelevä asenne on
omiaan luomaan yrittäjäkenttään viestiä epävarmasta tulevaisuudesta. Näin palvelumarkkinat
voivat rauhassa jatkaa keskittymistään isojen ketjujen käsiin.
Jos palveluja tuottavia kumppaneita ei jatkossa ole
riittävästi, vaihtoehdot ovat vähissä, samoin eurot. Kuitenkin kuntalaisilla
pitäisi olla oikeus valita palvelunsa mahdollisimman laajasta valikoimasta. Ja
vielä niin, että voitaisiin luottaa turvallisuuteen ja laatuun. Jos ja kun hyvinvointiyhteiskuntamme
halutaan säilyttää, se onnistuu vain aidosti palveluja ja rakenteita
uudistamalla - ja ennen kaikkea yhteispelillä.
Minna Koskimies
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti