13.12.2010

Kansainvälistyminen

Suomalaisten yritysten suhde kansainvälistymiseen on pitkä ja mutkikas. Syrjäisen maan kansantalouden tasapaino kaipaa kansainvälistä liiketoimintaa ja tähän haasteeseen suomalaiset yritykset haluavat tarttua.
Hämeen kauppakamarin tekemä kansainvälisyystutkimus Hämeen alueella kertoo osaltaan yrityksissä vallitsevasta tahtotilasta ja uskosta kansainvälistymisen suhteen. Tutkimuksen mukaan yli puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä, joilla ei ollut kansainvälistä toimintaa, piti kansainvälistymisen merkitystä toimintansa kannalta tärkeänä tai melko tärkeänä. Kyselyn vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että hämäläisten yritysten keskuudessa kansainvälistyminen nähdään merkityksellisenä liiketoiminnan yhtenä ulottuvuutena. Saman kyselyssä Hämeen yritykset nimesivät asioita, joita tarvittaisiin yritysten kansainvälistymisen edistämiseksi. Kyselyn perusteella yritysten kansainvälistymistä edistäisi parhaiten tuki vientistrategian laatimiseksi, tuotteen tai palvelun kehittäminen, kansainvälistymiskoulutus, tiedon ja kokemuksen vaihto sekä tuki kontaktien löytämiseksi. Kansainvälistymisen kohteista kolme kyselyssä eniten nimettyä olivat Eurooppa, Venäjä ja Pohjoismaat. (Talouskeskiviikko 17.11.2010, Kansainvälisyys – Maakunnasta maailmalle, Mirja Ojantaustan ja Harri Hildénin puheenvuoro)
Paitsi että kansainvälistyminen koetaan tärkeäksi Hämeen alueella, se kiinnostaa varmasti yrittäjiä kautta Suomen. Kansainvälistyminen on perinteisesti koettu enemmän tavaroiden ja tuotteiden kuin palvelujen myyntikanavaksi. Tavaroiden osalta on tarjolla paljon tilastotietoa ja tiedonsaanti on helppoa, mutta palvelujen kansainvälisestä kaupasta ei ole saatavilla samanlaisia tietoja.
KOKO hyvinvointi –verkosto edistää osaltaan suomalaisten hyvinvointialan yritysten ja muiden toimijoiden kansainvälistymistä omilla toimillaan. Verkoston puitteissa toteutetaan neliaskelmaiset kansainvälistymisen portaat, jotka tarjoavat verkoston alueille tilaisuuksia saada edellä mainitussa tutkimuksessa esiin nousseita kansainvälistymistä tukevia tietoja ja taitoja. Kansainvälistymisen portaiden ensimmäisellä askelmalla on messu- ja benchmarkingmatka ja ylimmällä portaalla häämöttää tavoitteena kansainvälinen oppimiskumppanuus.
Kansainvälistymistoimenpiteitä varten KOKO hyvinvointi –verkosto pyytää alueita kertomaan toiveensa ja tarpeensa kansainvälistymisen suhteen osoitteessa www.bit.ly/verkostonkansainvalistyminen. Osoitteessa on lyhyt lomake, jonka kautta saatujen tietojen avulla alueiden ääni kuuluu kansainvälistymisen toimenpiteitä suunniteltaessa ja valmisteltaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti